Osta painettu kirja | Osta e-kirja ja äänikirja

Ryhmän pitäisi työskennellä tiiminä, mutta yksi tiimin jäsen ei ilmaannu palavereihin, toinen hoitaa kaikkien työt eikä tiimissä uskalleta antaa kenellekään kriittistä palautetta. Tavallisesti näitä ongelmia ratkoo esihenkilö. Entä jos tiimi työskentelee itseohjautuvasti, ilman esihenkilöä?

Itseohjautuva eli oikeammin yhdessäojautuvassa tiimissä työskentely haastaa sen jäsenet kasvamaan ihmisinä sekä ottamaan vastuun koko ryhmästä. Avainsanana on kommunikaatio.

Tämä kirja esittelee yhdessäohjautuvan tiimin mallin, jonka avulla tiimi voi askel askeleelta opetella työskentelyä ilman esihenkilöä sekä kehittää tiimin aiempia työskentelytapoja.

Mallin avulla aloimme ymmärtää, mistä tiimityössä on oikeasti kyse. Meiltä puuttui useita perusasioita, ja sen takia emme saaneet yhteistyötä toimimaan luonnollisesti tehtävien ympärillä. Keskittymällä oikeisiin asioihin korjasimme tiimin sisäisen kommunikoinnin ja voimme reagoida nopeasti muuttuviin tilanteisiin.

Startup-yrityksen henkilöstö

 

Osta painettu kirja | Osta e-kirja ja äänikirja

Kirjailijasta

Terve! Olen Karl-Johan Spiik, kavereiden kesken Kalle.

Olen opiskellut tiimien ja yhteisöohjautuvuuden anatomiaa vuosikaudet. Tämän tiedon ja omien kokemusteni pohjalta koostin verkkokurssin, jonka avulla kuka tahansa voi muovata tiimistään yhdessäohjautuvan.

Olen toiminut yli 15 vuotta yhdessäohjautuvissa tiimeissä ja muodostin sen perusteella oman mallini yhteisöohjautuvuuden teorioiden tukemana.

Tilaa alta ilmainen valmennus ja koukutu toimivien tiimien maailmaan!

 

Mikä on yhdessäohjautuva tiimi?

Yhdessäohjautuvassa tiimissä ei ole yhtä vastuuhenkilöä, vaan tiimi itsessään on vastuussa. Tällaisessa tiimissä jokainen saa tarttua toimeen, kun kokee jonkin asian tarvitsevan kehittämistä. Tiimin sisäiset käytännöt luodaan yhdessä, eikä asioita päättämään tarvita esihenkilöä.

Yhdessäohjautuva tiimi on parhaimmillaan ketterä ja tehokas sekä ihmiset voivat hyvin. Tiimin rakentamisessa täytyy huomioida monta seikkaa, joita valotan verkkokurssilla. Kurssi ei ota kantaa tiimin toiminnan alaan, vaan käy läpi yleiset tasot, tiimin rakenteen ja auttaa ymmärtämään miten toimia yhdessäohjautuvasti ilman esihenkilöä.